Kevät on koittanut ja mammalomalta palannut Sentti on taas iskussa. Viikon sisään on touhuttu paljon sekä Mallan että Seelan, mutta myös meidän väliaikaisen laumanlisäyksen Ruttusen kanssa, sekä Hullu-Inkeri auspain kanssa agilityn saralla.
Aloitetaan kuitenkin kuvilla:
FI MVA BH TK1 TK2 AGI1 Cossak's Wynne-Vaughan "Malla", 6,5 vuotta.
AGI2 Wallaroo Miss Moneypenny 3,5 vuotta
FI MVA EE MVA EUJV-06 Karjapeni Cena, melkein 7 vuotta
Viime viikko alkoi möllikisoilla, johon osallistuttiin Seelan ja Rinin kanssa oikein mukavin tuloksin. Rinille ykkösluokan maksien voitto, 5 vp.
Rimojen kanssa on töitä tehtävänä, ja toki vielä on uutuudenkarheaa tämä meidän yhteistyö, mutta hirvittävän mukava ohjattava Rini on.
Seelan kanssa myöskin mukavat 10 vp ja toisiksi nopein aika konkareiden vaativalta radalta.
Agilityä tehtiin myös Top Teamin koulutuksen yhteydessä olleissa Knock out -kisoissa. Sieltä hylkyjä ja uusia kokemuksia.
Lauantaina olikin sitten jännäpäivä luvassa. Kun Ruttunen Seelan mammaloman aikana mulla oli hoidossa heräsi mulla ajatus, että Ruttunen pitäisi kyllä luonnetestata. Niin lunkisti ja hienosti se "uuteen elämäänsä" citykoirana suhtautui. Carinan kanssa sitten tartuttiin tuumasta toimeen ja saatiin testipaikka viime tipassa. Ruttunen täyttää 7 kesäkuussa, joten viimeinen mahdollisuus testata oli oikeastaan nyt.
Noh, tämmöistä sieltä sitten paljastui Ruttusen sielunmaisemasta
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu -1 haluton
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +3 kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys+3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin
Laukausvarma
+139 pistettä ja hyväksytty rasti ruutuun joten tätä myöten nuo kuvassa mainitut tittelitkin astuvat voimaan kunhan paperityöt on hoidettu. Hyvä, rauhallinen ja hätkähtelemätön Ruttunen luonnetestissä oli, kuten se on arjessakin. Sen vähäeleisyys on vähän hämäävääkin, sillä halutessaan on kyllä melkoinen itsepäinen junttura.
Sunnuntaina sitten juostiin, tai yritettiin. JAT:n kisoihin olin ilmoittanut Mallan, Seelan ja Rinin.
Malla aloitti ja ekalla radalla akan kanssa reväytin reidestä jotakin. Kylmäpussin voimin sain ykkösluokat hanskattua, mutta Seelan kanssa en tohtinut enää edes yrittää, joten Seelan vei varakartturi.
Hylkyjä tuli että ropisi. Viikonlopun ainoa agitulos suoritettiin Rinin kanssa B-kisassa. Ihan ei mennyt onnekkaiden tähtien alla sekään, törmättiin Inken kanssa radalla melkosessa vauhdissa ja todistettiin että siinä jää ohjaaja kakkoseksi kun aussie kaahaa. Pikkuisen kentän pohjaa kynteneen kuperkeikan ja sitä edeltäneen rimantiputuksen ansiosta saatiin 10 vp mutta loppurata oli puhdas ja aikakin alittui. Melkoisia sissejä oltiin!
Alkuviikko ollaan huilattu. Ja piti huilata lisääkin mutta sitten kuulin, että "kaikki" on lähdössä Pieksämäelle kokeeseen Helatorstain kunniaksi joten ei kun soittoa ja ilmoittautuminen onnistui. Jouduin Moksin kokeen perumaan, joten oli edes joku lohtukoe sitten, vaikka tänne ei Mallan kanssa osallistuttukaan kuten Moksiin oli tarkoitus.
Seelan alokasluokan suorituksen tuomaroi Erkki Shemeikka:
Ja tämähän riitti, tulos ALO1/174 pistettä, 2. sija -> oikeus osallistua AVO:on.
Mitä sitä vois enempää toivoa. Alokasluokka on Seelan kanssa ollut murheenkryyni ja tänään luoksepäästävyys todisti sen että oli jo aikakin päästä tästä luokasta pois.
Muutenkin oli hieno koepäivä. Elli ja Katla tahkosivat avoimen luokan voittoon pistein 179, ja tätä myöten TK2, Aija ja Neve matki meitä, 174 pistettä ja 2. sija ja autolastillisen Äijäasenteesta huolehtinut Edi Saijan hyppysissä AVO1 ja 164 pistettä.
Seela palasi reilu viikko sitten mammalomaltaan kotiin.
Olin vähän jännittänyt sitä, miten akat toisiinsa suhtautuvat melkein kolmen kuukauden jälkeen toisiinsa, mutta turhaanpa huolehdin. Ensimmäisenä kun Seela tuli kotiin, se bongasi lattialta röhköpossun ja sit mentiin röhkö suussa öristen ympäri kämppää. Malla hyppäsi sohvalle ja that's it. Suurta draamaa siis totisesti tämä jälleennäkeminen.
Seuraavana aamuna tytöillä oli aamupainit jo pystyssä.
Eka pennuistakin on omassa kodissaan, Ampu lähti Sumiaisiin pariskunnalle toisen sekarotuisen koiran seuraksi.
Egenkin kuviot alkaa olla selvillä nyt kun kuulotestissäkin käytiin. Ege kuulotestattiin täysin kuulevaksi. Iloinen saa olla, että ainakin tässä vaiheessa Seelan ainokainen on priima, pallurat löytyy, korvat kuulee ja poitsu on terve ja reipas koiranalku.
Äksälle kun vielä löytyisi nappikoti, niin hyvä olisi.
TERVEYSJUTTUJA
Käytiin akkojen kanssa myös puntarilla, jotta nähdään missä mennään. Jos olisi kone, jolla siirtää rasvaa koirasta toiseen välittömästi, niin se olis tarpeen. Malla on nimittäin turhan laiha. Ja tää laihuus korostuu entisestään nyt kun karvanlähtö on pahimmillaan ja mitään ylimääräistä pohjavillaa ei ole koiran täytteenä. Kuukausi sitten Malla painoi ihan hurjan vähän, vain 16,8 kiloa. Viime viikolla punnitus oli vähän parempi, 17,5, mutta onhan tuo alhainen. Mallan normaalipaino ennen leikkausta täydessä lihaksessa on ollut semmoista 18,2 kiloa.
Sitten taas Seela, meidän silakan salakka. Noh, rasvasilakka pikkusen oli kerännyt äitiyskiloja mukanaan. Seela painoi 19,5 kiloa, mikä on saman verran kuin viimeisillään tiineenä. Normaalisti Seela painaa semmoisen 17,8 kg, eli just sopivasti voisi noista pehmoisista kyljistä vuolla Mallalle täytettä...
Mietin mikä tuota Mallaa nyt oikein kuihduttaa. Mulla koirat syö millon mitäkin energianappulaa, nyt on ollut mustaa nutra nuggetsia. Mietin että onko nyt vaan niin että hiljalleen jalan parantumisen edetessä ruokamäärä on jäänyt vähän jälkeen kulutukseen nähden. Lisäillään ruokaa ja katsotaan miten vaikuttaa.
Selkä tuntuu Mallalla vähän reistailevan. Mallahan on pentuna n. 5 kk vanhana pudonnut rappusista ja murtanut selkänsä. Selän murtuma on sinällään harmittomassa paikassa, eikä uhkaa selkäydintä. Jotakin vikaa selkään on jäänyt, ortopedin ja osteopaatin veikkaus on, että selän lihaksiin on samassa rytäkässä tullut vammoja, ja kovassa rasituksessa niiden aineenvaihdunta ei oo ihan priimaa. Seuraillaan tilannetta. Itse murheenkryyni polvi on pysynyt tosi hyvässä kunnossa, eikä tuota koiraa selkävikaiseksi ja niveloperoiduksi uskoisi jos ei tietäisi.
Seelan hieroin eilen ja ei ollut kovin yllättävää että jumeja mun käsiini tuntui löytyvän. Pitää varata akoille nyt ihan jollekin oikealle hierojalle aika, että saadaan kropat kondikseen. Ei tekis huonoa kyllä ehkä omistajallekaan.
Turha on Seelalle hirveää kuntokuuria aloittaa jumissa olevan koiran kanssa, joten otetaan nyt sinänsä rennon kautta. Vapaana lenkkeilyä, kotikutoista hierontaa, magnesiumia ja b-vitamiinia ja BoT -pyjama niskaan. Hiljalleen, hiljalleen.
TOKO
Kun rankemmat lajit on nyt tauolla, niin tänään sit käytiin hallilla tokoilemassa. Treenivideota ajattelin kovasti touhuta, mutta kameran muistikortti jäi söpösti kotiin nököttämään, joten turha toivo.
Seelan kanssa muisteltiin vähän sivulletulon ja malttamisen saloja. Yksi oli niin kärppänä, että sanasta "valmis" piti tehdä maahan, rynnätä eteenpäin, pompata ylöspäin... joten malttia malttia.
Seuraaminen oli hyväpaikkaista ja hyväilmeistä.
Jäävistä maahanmeno paremmin muistissa kuin seisominen.
Luoksetulossa loppupomppu on ja pysyy.
Hyppy oli kumman hyvin muistissa. Varmuutta vaan siihen vierellekävelyyn.
Lisäksi tehtiin kaukoja, joissa ekat vaihdot sujui jees, mutta sitten... kaahotikaahoti otti vallan ja tolkku unohtu hommasta, kun Seela rupes tekemään "miten iso Seela on" -temppua ja niiaamista.
Lopuksi tehtiin ruutua namialustalla. Se tuntui olevan sairaan kivaa.
Mallan kanssa otin vähän riskillä ja aloitin kaukoilla.
MA-IS nyt alkaa muistua, MA-SE on niin paljon kivempi että ei meinaa malttaa seisomatta istua. Itse vaihto tosi korrekti.
IS-MA ei ongelmaa.
MA-SE tosi nätisti nousee jalkoja liikuttamatta. Vähän epävarmempi nyt kun olen kieltänyt tossa ma-is -yhteydessä seisomisesta.
SE-MA eniten töitä teettää tämä. Nyt ei liiku enää niin eteenpäin, mutta hissinä ei mene silti alas.
SE-IS, edistyy koko ajan. Nyt jo selkeästi takapainoinen vaikka perse vähän eteneekin eteenpäin niin Malla nojaa taaksepäin tehdessään.
IS-SE toimii.
Seuraaminen on (koputtaen puuta) ihme ja kyllä pysynyt aika hyvin kasassa. Nyt kun on tehty vähän useammin niin ääntäminenkin vähentynyt. Oikeastaan ainoastaan noi siirtymät on semmoisia kun nenästä vaan tulee ääntä. Ja en oikeesti osaa tehdä niitä askelia oikein.
Metallinoudossa oli viikko sitten aikamoinen tappelu että Malla sen suostui tuomaan. Tänään ok. Ei ole mieluinen mutta nyt ei kieltäytynyt tuomasta.
Hyppynouto tosi hyvä, jopa palautuksessa malttaa odottaa nätisti.
Luoksetuloa tehtiin tänään peruutellen. Maahanmenot on turhan hitaita, niihin lisää motivaatiota. Kokonaista liikettä ehkä turha tehdä tässä vaiheessa. Pistetään osiin niin saa paremmin millon mitäkin osaa hiottua.
Ruutu meinasi kanssa ruveta tökkimään. Pistettiin sit targetti takaisin ja nyt oon irroitellut koiraa sinne esim. hyppyjen kautta. Ehkä liike meinasi tulla tylsäksi tai sit koira ei oikeasti muistanut mistä oli kyse, kun ihan ihme hölmöilyä koiralta ollut aikasemmissa treeneissä. Nyt irtoo nätisti. Odota-käskyä vaan jättää ärsyttävästi noudattamatta, ja tulee kohti. En tiiä mitä tekis.
Sen kyllä tein että askartelin meille ruutunauhan. Musta tuntuu että se auttaa Mallaa hahmottamaan ruutua, sillä nyt sivusta kiertäminen jäänyt pois ruutunauhan kanssa. Outo juttu.
Liikkeestä istuminen sujuu nätisti.
Tunnari nyt on se suurin murheenkryyni. Se pitäisi opettaa uudestaan. Malla ei tuo mun hajuista kapulaa. Se tuo sen kapulan missä on tuorein haju, ihan sama kenen haju se on. Äh, miten typerä virhe, ja ihan omaa syytä! Mutta mulla löytyy taistelutahtoa, jos onnistun tommosen opettamaan niin opetan kyllä sen oikeaoppisenkin tunnarin vaikka mikä ois. Nih.
Mutta tästä taas eteenpäin. Kovasti kokeet houkuttaisi, jopa Seelan kanssa, vaikka jossain vaiheessa jo mietin jäisikö sen kanssa tää laji syrjään pariksi vuodeksi. Oma motivaatio ei oo ollut kohdillaan, niin monta alokkaan koetta muutaman vuoden sisään on tahkottu. Mutta Seelan siirtänen ekasta ykkösestä avoimeen. Katotaan sit siellä tehtäskö koularia...
Mallalle jos saisi loppuviilaukset kuntoon niin voittajaan olisi kiva mennä kurkistelemaan. Jos vaan akka pysyis kunnossa niin voisi ottaa voi1:n tavoitteeksi tämän vuoden puolella. Nyt se on sit sanottu, niin ehkä saa lisäpontta vääntää.
Meidän tulossa -kalenteri näyttää onnettoman tyhjältä.
Päivitykset on olleet vähissä. On tapahtunut niin paljon, iloisia ja surullisia asioita kumpaisiakin. Seelan raskaus sujui tosi hyvin, kolmen pennun sydänäänet löytyi ultrassa ja kolmen pennun liikkeitä tunnustelin mahan kautta.
Seelan synnytys alkoi 15.2., kuten odotettiinkin. Sitä ei odotettu, että kaikki menee pieleen, mutta silti niin kävi. Seelan synnytys käynnistyi jo aamuyöstä, viiden aikaan se ponnisti ensimmäisiä kertoja. Seela oli vähän raasu, sen piti päästä mun peiton alle makaamaan, ja se kantoi koko ajan suussaan Skunkki-Isoa, Seelan rakasta skunkkilelua.
Noh, ponnistukset ei alkaneet aamulla tuottamaan tulosta ja Seela päästi ponnistaessaan oudon äänen. Se kuolasi aika paljon, mutta muuten oli ihan rauhassa, joten ei oikeen osattu ajatella, että mikään olisi vialla. Kun sitten 11 maissa mitään ei ollut tapahtunut, soitettiin eläinlääkärille ja saatiin ohjeeksi katsoa vielä pari tuntia ja sit sinne. Varattiin aika.
Matkalla lääkäriin käytiin läpi monenmoista pohdintaa. Toivottiin, että ollaan liian hätäsiä, mutta juteltiin myös siitä, että mitä jos ei ole. Seelahan on puoliksi minun, puoliksi Carinan. Päädyttiin siihen, että jos Seela ei synnytä luonnollisesti, se steriloidaan. Kumpikaan ei halua käyttää koiraa joka ei pysty synnyttämään luonnollisesti.
Seela oli koko ajan hirveän rauhallinen, eläinlääkärissä jouduttiin odottamaan vuoroa vielä jonkin aikaa ja Seela istui pienessä pahvilaatikossa Skunkkinsa kanssa ihan rauhassa, välillä se koettin ponnistaa, mutta jotenkin siitä näki jo ajomatkalla että se alkaa luovuttaa. Se ei oikein enää reagoinut mihinkään eläinlääkärillä.
Seela ultrattiin. Kohdusta ei löytynyt elonmerkkejä. Rtg-kuvassa näkyi pentu synnytyskanavassa, toinen kohdussa ja jokin kolmas "möykky". Eläinlääkäri sanoi että koettaa saada käsin pennun ulos, että Seela saisi synnytettyä kuolleet pennut itse. Emätin ja synnytyskanava olivat niin tiukat, ettei toivoakaan. Seela leikkuriin ja eläinlääkäri toivoi, että saa edes nartun pelastettua. Siinä vaiheessa multa pääsi melkonen itku. Vaikka sitä tiedostaa, että synnytys ja raskaus on aina riski, niin se kolahti todenteolla tajuntaan, että tässä ei oo kyse kuolleista pennusta vaan että täältä klinikalta saatetaan lähteä ihan tyhjin käsin kotiin. Soitin ystävälleni Hannalle, ja peruin keskiviikkona "tämäniltaiset treenit", mitä nyt unohtaen, että enhän mä kouluta keskiviikkoisin vaan torstaina.
Mentiin Äänekoskelle kahvilaan istumaan. Sitten tuli soitto, että siellä oli yksi pentu. Minäkin vaan tyhmänä, että no kolme siellä röntgenissä näkyi. Sitten tuli tarkennus, että siis, elävä pentu, tuletteko katsomaan sen perään kun he huolehtii emästä.
Ja voi mikä pentu siellä oli! Keisarinleikattujen pitäisi olla pöpperöisiä ja flegmaattisia ja tämän piti olla vielä kaikenlisäksi kuollut, mutta vielä mitä. Pieni sininen poika euronmerkki ohimossa mongersi peittojen keskellä ja kun Seela viimein tuotiin, se iski tissiin kiinni ja alkoi syödä hirveällä tohinalla.
Seelan synnytyskanavassa oli jotain vikaa, oli se hormonaalista tai rakenteellista, niin eläinlääkäri ei ollut meinannut saada siellä jumissaollutta pentua edes sisäkautta pois. Pentu oli isohko, sininen uros myös. Lisäksi kohdusta löytyi muumioitunut möykky. Jotenkin tuo möykky minua suretti melkein eniten. Olen ihan varma että kolmen pennun liikkeet tunsin vielä ennen kun Seela lähti viikko ennen synnytystä Carinalle. Mutta kohdun lämmössä äskettäinkin kuollut pentu tietysti menee nopeasti huonoksi. Päätös poistaa Seelalta kohtu oli ollut ihan tarpeellinen, kohtu oli vaurioitunut ja hapero.
Seela heräsi tokkurasta ja haisteli pentuaan, kotimatkan pentu matkasi mun fleecevuoratussa villapipossa lämminvesipullon, Skunkki-Ison ja pyyhkeen kanssa ja Seela sai nukkua vielä. Kotimatkalla päätettiin jo pennun nimi. Pennusta tuli Cossaks Game Over. Koska pitäisi muistaa, että peli ei ole ohi ennen kuin se on pelattu.
Kotimatkalla pipossa. Ikää tunti.
Nooh, samana iltana sitten paijailin siinä mun pientä Miss Moneypennyä ja siinä sitä Sentiksi tapani mukaan puhuttelin. Ja sitten jotenkin loksahti kohdilleen, kaikessa mustassa huumorissaan, että Euro eli Egehän tuo on. Ensimmäinen yö oli ihan hirveä, väsymys ja kaikki nosti mulle kuumeen ja valvoin ja torkuin horteessa ja heräilin tarkistamaan että kaikki oli pentulaatikossa hyvin, ja onneksi siellä oli.
Ege muutaman päivän ikäisenä.
Seela on ollut tosi hyvä emä alusta lähtien. Mitä nyt seelamaiseen tapaan ei ihan se tavanomaisin taival tietenkään käynyt kuvioihin. Skunkki-Iso nimittäin muuttui äitikoiran mielestä lelusta pennuksi kun päästiin takaisin Carinalle. Skunkki-Iso piti tökkiä Egen ympärille ja tissille ja voi sitä huolestunutta katsetta jos Skunkin yritti ottaa pois pesästä.
Sunnuntaina, neljä päivää synnytyksestä säikähdettiin vielä pahanpäiväisesti, kun yhtäkkiä ilman varoitusta Seelasta alkoi vuotaa verta. Kohtua ei enää ollut mistä vuotaa, mutta kohdun stumpit ilmeisesti falskasivat. Ei kun yhteys päivystävään ja veren hyytymistä edistävä lääke hakemaan apteekista. Onneksi vuoto loppui pian.
Nooh, me sitten miettimään, että voi meidän Egeä kun ei sillä ole sisaruksia. Carinalla on kerran aiemmin ollut yhden pentueen pentue, mutta siihen saatiin toisesta pentueesta pentu kasvukaveriksi, joten toivottiin että jotain tärppäisi. Ja sitten kuultiinkin muutaman mutkan kautta australiankarjakoiran ja itäsiperianlaikan pennuista jotka oli tarkoitus lopettaa heti kun syntyisivät. No me soittamaan hädissämme, että onko pennut syntyneet ja saadaanko me sieltä yksi pentu Seelalle. Viisi päivää Egen syntymästä syntyivät ei-toivotut koiranalut ja me pakattiin hirveää talvimyrskyä uhmaten Seela, Ege ja Skunkki-Iso pikkuautoon ja ajeltiin hakemaan pennut. Ja ehkä oltiin vähän liian herkillä siinä vaiheessa kaikki, mutta kun nähtiin nuo ei-toivotut pikkuiset, niin käytiin hyvin lyhyt vuoropuhelu, joka meni näin.
"Otetaanko kaksi?"
"Otetaan."
Ja ei kun kaksi ensimmäistä pentua jotka saatiin minkkihäkistä kaivettua mukaan ja autoon. Oltiin suunniteltu, että Skunkki-Iso kierretään pennun ympärille, jne. mutta eihän me ehditty kun just ja just autoon istumaan rääkyvien, järkyttyneiden koiranalkujen kanssa, kun Seela rynnisti meidän päälle hädissään, että Hänen Lapset itkee. Se siitä hylkimisestä. Molemmat pennut katsottiin tytöiksi joten Ege ja siskot nätisti riviin Seelan ja Skunkki-ison kanssa laatikkoon ja menoksi.
Ege, mustan huumorin teemalla nimetyt Äksä (X-rotuinen) ja täpläpää Ampu, kun tuohon otsalla olevaan täplään se ampu olisi varmaan tullut. Skunkki-Iso asianmukaisesti kuvassa myös.
Nyt näistä tapahtumista on jo aika pitkä aika. Ege täytti 4.4. 7 viikkoa. Mutkia on ollut matkassa enemmän kuin tarpeeksi, mutta vastoinkäymisistä on päästy eteenpäin ja kaikki kolme pentua voivat erittäin hyvin. Ainut jolle lopulta kävi huonosti, oli Skunkki-Iso. Carinan Nalle söi siltä nimittäin pään irti. Pitänee ostaa Seelalle uusi kunhan se kotiutuu mammalomalta. Pennuille pitää myöskin omat Skunkit antaa mukaan uusiin koteihin.
Tämmöiset heistä on kasvaneet:
Cossaks Game Over
Äksä
Ampu
Viimeisenä murheenkryyninä tietysti on löytää hyvät, vastuuntuntoiset kodit pennuille, mutta oon ihan varma että näin vielä käy.
Mä olen käynyt pentuja ahkeraan moikkailemassa Carinan luona, ja muuttanut tässä välissä. Lisäksi Mallan seuraksi nappasin Carinan luota Ruttusen, joka on kohta 7-vuotias Karjapeni Cena, punainen karjisnarttu. Tosi hyvin on kaksi akkaa tulleet juttuun. Pari päivää Ruttusen tulon jälkeen ne ottivat Mallan kanssa kerran yhteen, Ruttu näytti Mallalle mistä kana pissii, ja sen jälkeen Malla on ollut iloinen alamainen Hänen Majesteetilleen Ruttuselle.
Ruttusen nimeä monet hämmästelee, ruttu on viroa ja tarkoittaa suomeksi, pian/nopeasti. Ruttusen kasvattaja kutsuu pentuja huutamalla niille "ruttu ruttu ruttu", ja siitä sitten Ruttu sai nimensä. Ja onhan Ruttu nyt kauniimpi nimi kuin Kurttu, esimerkiksi.
Muitakin tapahtumia oli. Muutettiin tosiaan kivenheitonpäähän isompaan asuntoon Korterinteelle ja Mallan kanssa tehtiin jotain, mitä en ajatellut että koskaan enää tapahtuisi. Käytiin nimittäin agilitykisoissa! Hetken mielijohteesta ilmoitin Mallan 25. päivä Jatin kisoihin hyppyradalle, ja mehän mentiin. Selvittiin 5:llä virhepisteellä ja sijoituttiin kolmanneksi. Jee.
Eihän Mallasta enää kisakoiraa tule, eikä jokaviikkoista treenikoiraa agilityn suhteen. Jalka on leikattu ja oletettavissa on ennemmin tai myöhemmin nivelrikkoa. Mutta jos Mallan kunto pysyy yhtä hyvänä kuin mitä se on ollut, niin ehkä silloin tällöin voitaisi piipahtaa radalla, ilman sen kummempia tulostavoitteita. Tokoa ollaan jatkettu myös, ja vähän niinkuin jonkinnäköistä kisailmoa laitettu menemään. Muttamutta, tunnari, josta olin niin onnellinen, hajosi täysin, kun olin tullut opettaneeksi koiralle vain tuoreemman hajun tuomisen. Liikkurin kanssa koiralla ei ole mitään hajua mitä tehdä. Motivaationi koko touhuun otti tästä pikkuisen takapakkia. Eli ihan kiva on ollut vähän liidellä Mallan kanssa vastapainoksi.
Agilitystä sitten erittäin sujuva aasinsilta, että Seela repäisi aika hienosti, kovassa, vaikkei kovin suurilukuisessa joukossa se sijoittui ensimmäisenä kisavuotenaan, jossa kisattiin yhteensä kuusi kisapäivää, vuoden agilitykarjiskisan 3. sijalle! Ja kunhan Seela kotiutuu ja saadaan mammaloman tuomat ylimääräiset veke, ja lihaksistoa palauteltua ja huollettua sterilisaation jäljeltä, niin kohti uusia haasteita ja kisaratoja myöskin Sentin kanssa mennään.
Seuraaminen: pari muistutuksen paikkaa, kun alussa meinaa into viedä paikan. Muuten hyvä. Nokkakin pysyi kiinni.
Luoksetulo: ihme tapahtui, napakka seisominen, josta lelupalkka. Toisella kerralla kokonainen liike. Ihan jees, vauhti ei ole niin kova kuin voisi, mutta pysähdykset pysyy ihan nätisti kasassa. Väärä käsky viimeiselle luoksetulolle teki epävarmaksi. Vahvistusta.
Liikkeestä istuminen: tosi hyvä, persuus tippuu vaikka lelu houkutti kädessä ja istuu rauhallisena loppuun asti.
Hyppynouto: ekalla karkaa perään, huono perusasento. Toisella kerralla napakampi tässä -käsky ennen valmista ja koira pysyi hyvin, perusasentokin parempi. Hyvin hanskassa ja hyppää kevyen näköisesti.
Metalli: kerralla täysin korrekti suoritus, nätti luovutus, superpalkka.
Ruutu: ensimmäisellä kerralla kokeilee plärätä kulmamerkillä, kielto ja uusi lähetys. Ihan ok. Pari namialustavahvistusta, koira etenee hyvin mutta saisi olla temperamenttisempi. Kokeillaan lelun kanssa. Ensin ei voi ymmärtää, että lelu on kädessä ja pitää irrota, mutta pienellä patistamalla irtoaa ja lopulta saatiin vähän reippaammaksi koko homma. Matkaa n. 20 metriä ruutuun.
Kaukot: kahden laudan välissä, etäisyys n. metri-1,5 m. Rauhoittelin koiraa jonkin aikaa ennen suoritusta, ja hyvin malttoi kuunnella käskyjä. Joka vaihdosta palkka. Tukea seiso-maahan tarvitsee, mutta seiso-istussa hyvä tekniikka ilman apuja. Hiljalleen. Rauhallinen palkka.
Tunnari: rauhoittelu jatkuu. Pussissa vähän hajustuneet kapulat, enkä pitänyt kädessä vaan lapasessa kapulaa. Nooh, etäisyys kapuloille n. 3 metriä, Malla haistelee kapulat läpi, maistelee oman naapurit ennen kuin nostaa oman ja tuo vähän epävarmasti luo. Hillitty kehu, ei toistoa.
Malla täytti 6-vuotta viime vuonna. Vanhuus ei vielä paina, mutta viime vuosi toi ensimmäiset selkeät vaivat Mallan elämään. 2010 syksyllä yhteentörmäyksessä loukkaantuneesta polvesta löydettiin lopulta ristisidevamma. Etummainen ristiside oli rispaantunut pahasti, mutta karjakoiran mielenlaatu ja hyvät lihakset tekivät polvesta niin tiiviin, että vamma huomattiin vasta kuin polvi avattiin leikkausta varten. Polvi leikattiin Keski-Suomen eläinklinikalla käyttäen TTA-tekniikkaa.
Syksy meni polvea kuntouttaessa ja palattiin lopulta hyvinkin nopeasti takaisin normaaliin arkeen. Kontrollikuvat näyttivät puhtailta ja paraneminen on edennyt hyvin. Isona apuna on Mallalle ollut fysioterapia. Toivotaan että polvi pysyy jatkossa kunnossa.
Polvivammasta johtuen harrastaminen jäi vähemmälle viime vuonna. 10 agistarttia tehtiin ilman suurempia huipputuloksia. Nyt Malla jäänee eläkkeelle lajista. Näyttelyissä pyörähdettiin pari kertaa, ja Lahdessa ihan pn-kehässäkin pygmi pärjäsi erinomaisen verran.
Seela:
Seelan vuosi lähti vauhdikkaasti menemään. Oli kaikennäköisiä suunnitelmia. Aloitettiin agility uudessa seurassa ja Seela kehittyi lajissa huimaa tahtia. Kesällä ensimmäisissä kisoissaan Seela teki hyppyradalla ensimmäisen luva-nollansa. Eikä ykkösluokan loppuja nollia tarvinnut kauaa odottaa, Seela teki kaksi peräkkäistä voitto-luva-nollaa, ensimmäisen Jyväskylässä lokakuun lopussa ja toisen Pieksämäellä marraskuun alussa. Kakkosissakin ehdittiin startata ja saatiin jopa yksi vauhtikymppikin plakkariin.
Seela kävi myös kahdessa tottelevaisuuskokeessa, 2 & 3 -tulokset saaliinaan. Paljon saa itse katsoa peiliin, sillä treeni-intoa tämän lajin suhteen ei ole ollut ja Seela tartteisi vahvat rutiinit.
Kävimme myös luonnetestissä. Jos olisin tajunnut, että hölmöläinen aloittaa viikko luonnetestistä juoksut, niin en olisi vienyt. Mutta saatiinpahan ainakin totuudenmukainen arvio koiran käytöksestä juoksujen alla, kun Seelan pidättyväisyys on "korkeimmillaan". Seela paineistui luonnetestin tervehtimisosiossa jo niin paljon tuomareista, että ihmettelin että se omin jaloin selvitti radan muut möröt. Loppujenlopuksi pisteitä Seelalle vaatimattomat +40, ja tuomio laukausalttiudesta. Päivän pisteet kuvaavat hyvin sitä mitä tuona päivänä koiran käytös oli. Vaan eipä auta, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. ;)
Näyttelyissäkin pyörähdettiin ja Seela sai toisen sertinsä kera Ropin Varkaudesta. Ystäväni Saana esitti molempia tyttöjä kevään näyttelyissä ja oli ihana nähdä kuinka nätisti nuokin kääpiöt osaavat esiintyä osaavissa käsissä.
Seela kävi sen verran lääkärissä, että keväällä se onnistui viiltämään etujalan ranteen ilkeästi, ja syksyllä sen silmät peilattiin ja lonkat kuvattiin. Silmät olivat terveet ja lonkissa ei muutoksia. Perusterve pieni ja ketterä likka tuo on ollutkin.
Loppuvuodesta Seelalla oli 3-vee synttärit. Niiden jälkeen olikin aika juoksujen ja Seela astutettiin Jarrolla (FI MVA Cossaks Yarrawah Zephyr) joulukuun puolella. Astutus sujui ilman ihmisten asiaan puuttumista ja Seelan tiineys on edennyt nyt aivan loppuvaiheille. Odottelemma pikkuisia maailmaan ihan päivän-kahden sisään.
VUODEN 2011 tulokset
Helmikuu
19.2. Tuusniemi RN
Seela AVO-ERI, AVK1
Maaliskuu
26.-27.3 Agilitykisat JAT (Malla)
AGI-10 (-5,73)
HYP-HYL
AGI-10 (-3,52), 2.sija
AGI-HYL
Huhtikuu
9.4. Agilitykisat JAT (Malla)
AGI-10 (-5,71), 2.sija
AGI-20 (-7,76), 2. sija
22.4 Lahti KV
Malla VAL-ERI, VAK1, SA, PN3
Seela AVO-EH
23.4 Lappeenranta KV
Malla VAL-EH
Seela AVO-ERI
Toukokuu
8.5. Luonnetesti Seela + 40p, la, hylätty
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Toinen fysioterapiakäynti:
ANAMNEESI:Malla on ollut pirteä. Lenkit 10-20 min, eilen 30 min rauhllisesti metsäpolkua. Aamulla ja illalla 10-15 min lenkit, iltapäivällä 20 min lenkki. Liikkuvuusharjoitteet ovat onnistuneet, painonsiirrot oikean etutassun kautta ovat myös onnistuneet. 10 toistoa kerrallaan.
STATUS: Liikkeessä vas. lonkan flexio ja polven extensio liikerajoitus.Vasemman reiden ympärysmitta polven yläpuolelta 24,5 cm ja 2 cm polven yläpuolelta 25 cm. Testatessa siirtää painon otj ja oej nostoissa vasemalle takajalalle, 8-9 toiston kohdalla alkaa hieman väsyä (otj nostot).
Fysioterapia:Fysioterapiatutki
mus. Jatketaan vielä entisillä kotiharjotteilla. Käydään vesijuoksumatolla 4*1 min harjoite. Ensi kerralla vjm ja lisää kotiharjoitteita.
25.8.2011 käynti:
ANAMNEESI: neljä viikkoa vas. polven TTA- operaatiosta. Lenkkiä ovat pidentäneet, keskimäärin nyt 30 min lenkkejä. Varausharjoitteina Malla on tehnyt aktiivista ristikkäisen etujalan ylös nostoa, peruuttamista, passiivinen oikean takajalan ylösnosto 10*.
STATUS:Ulkona liikkeessä vasemman takajalan liikerata vielä lyhempi kuin oikea. Keskitytään tällä kertaa harjoitteisiin.
Fysioterapia:Varausharjoitteet, tarkistetaan kotiharjoitteet. Peruutusharjoitteeseen lisätään peruuta-istu-ylös. Varausharjoitteeksi etujaloilla ryhdikkäästi nojaaminen esim sohvarahiin ja esim namin kamssa painonsiirrot vasemmalle takajalalle. Ulkona rinteessä viisto kävely niin, että vtj on rinteen puolella.
Lopuksi käydään vesijuoksumatolla, vettä yli polvikorkeuden, nopeus 3, 4*1,5 min harjoitusjaksoa. Lopussa Malla uskalsi kävellä maton keskivaiheilla, joilloin liikkuminen rentoa ja vasemman takajalan liikerata parempi.
Tällä viikolla tuli neljä viikkoa leikkauksesta täyteen. Toipuminen on edennyt tosi hyvin, mutta tuli myös muistutus vielä siitä, miten pienestä voi tässä vaiheessa kaikki olla kiinni.
Maanantaina annoin Seelan ja Mallan hammaspainia sängyssä kun meno oli rauhallista eikä kummalla tuntunut olevan mitään halua kuin vähän nujuta. No niinpä niin, Malla sitten teki leikkipompun taaksepäin ja leikattu jalka lipesi sängystä. Malla ärähti Seelalle saman tien ja painalsi häkkiin käyttämättä leikattua jalkaa.
Muutaman sekunnin aikana ehtii miettiä aika montaa asiaa. Päällimmäisenä kauhu, että nyt se meni rikki. Ja että se meni rikki koska mä annoin niiden painia sängyllä enkä viheltänyt peliä poikki, kuten aiemmin, vaan koska on säälittänyt se, että en haluaisi leikkiä. Että miten voi ihminen olla tyhmä, ja tuhota sen kaiken mitä on neljän viikon aikana saavutettu. Ja se, että oliko tää kaikki tässä, nyt.
Silleen aavistuksen ääni väristen kutsuin Mallan häkistä ja se tuli sieltä käyttäen leikattua jalkaa ihan normaalisti. Käytin sen ulkona, liikkeessä ei mitään selkeää eroa. Illalla oltiin Seelan kanssa treeneissä ja Malla hoidossa, eikä jalasta huomaa mitään outoa. Annoin illalla isomman annoksen särkylääkettä. Kaikki tuntuu olevan ok, mutta hyvin tarpeellinen muistutus siitä, miten pienestä se vielä tässä vaiheessa voi olla kiinni. Jalka lipesi sängyn reunalta. Olen kuullut tapauksesta jossa TTA-leikattu koira on tässä vaiheessa jo päästetty hihnasta vapaaksi juoksemaan. Ei se vaadi kun pienen lipeämisen tai virhearvioinnin, ja ollaan lähtökuopissa - tai oikeastaan vielä siitäkin huonommassa jamassa. Ei kai yhtä niveltä voi määräänsä enempää myöskään operoida.
Noh, otettiin tiistai sitten rauhallisemmin ja keskiviikkona pakkasin uikkarit ja koirat ja mentiin rannalle. Tää oli selkeesti Mallalle pahin paikka kuntoutuksessa - päästä ihanalle rannalle ja joutua olemaan hihnassa. Seela juoksi rundia ympärillä, eikä voinut sekään oikeen käsittää miksi ei lähdetty kolmisin uimaan niin kuin aiemmin. Kävelytin Mallaa rantaviivaa pitkin rauhalliseen tahtiin ja yritin katsoa että käyttäisi leikattua jalkaa hyvin. Pidettiin taukoja ihan reilusti. Kerran annoin Mallan koettaa uimistakin kun se hihna pitkällä syvempään veteen nojasi, mutta vielä ei ole tarpeeksi polvi kunnossa, jotta uima-asento olisi oikea, joten jäi pieneksi pyrähdykseksi. Seelan kanssa uitiin sitten pieni rundi kahdestaan Mallan kelliessä rantahiekalla.
Torstaina oltiin sitten fysioterapiassa nro. kolme. Jalannostoharjoituksesta on siirrytty kotona temppuiluun nyt kun polvi alkaa kantaa. Malla nostaa siis etutassuaan, peruuttelee ja lisäksi tehdään jatkossa fyssarin neuvomaa peruuta, istu, luoksetulo -yhdistelmää, jossa saadaan vähän voimaharjoitusta siihen lähtöön. Kivempaa tämä oli Mallalle kuin itse käsin jumppaaminen. Kokeiltiin myös jumppapallon kanssa tehtäviä painonvarausharjoituksia ja tasapainolautaa. Ohjeet saatiin ns. rinnekävelystä ja lopuksi Malla kävi vielä vesialtaassakin. Nyt sieltä alkoi löytymään semmoista pitkää hyvää askeltamsita.
Illalla huomasi kyllä, että oli ollut fysioterapiassa rankempaa kuin ennen, jalassa pientä jäykkyyttä. Tästä fysioterapeutti varoittelikin kyllä. Iltalenkillä Malla selkeästi kaipasi lepotaukoja vaikka lenkki ei pitkä niihin verrattuna, mitä jo tehdään, ollut. Illalla sitten telkkarin ääressä pidin pitkät venyttely ja rentoutusharjoitukset Mallalle ja se tuntui auttavan, perjantaina epäpuhtautta ei enää nähnyt.
Pitää vaan muistaa edetä rauhassa. Neljä viikkoa on lyhyt aika, ja siihen nähden että on koiria jotka edelleen tässä vaiheessa paranemista selkeästi vielä ontuvat, on Mallan kuntoutus edennyt enemmän kuin hyvin.
Senteinmätin kanssa kolme rataa jälleen. Kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata.
Ensimmäinen rata oli myös australiankarjakoirien mestaruusrata. Valitettavasti loppusuoralla otettiin hylky renkaalta tulleen kiellon ollessa kolmas laatujaan.Seela pääsi kivasti väläyttelemään vauhtiaan tällä radalla. :)
Kakkosrata oli samantyylinen vauhdikas rata kuin ensimmäinenkin. Ohjasin Seelan huolimattomasti A:n jälkeiselle hypylle ja sehän kostautui kieltona. Kepeille olin taas liian hätäinen vaikka koetin malttaa. Myöskin olisin voinut vaatia kontaktit vähän nätimmiksi tältä radalta. Maaliin tuloksella 10 ja sekunteja alittui jonkin verran. Sijoituttiin toisiksi.
Kuten videosta huomaa, Seela muutamaan kertaan rupesi kommentoimaan mun ohjausta. Kolmosradalla alkoi jo väsy iskeä, Seela ei pysynyt lähdössä ja spurttaili heti alkuun omiaan, kepit meni hienosti, mutta takanurkan käännöksessä se alkoi motkottamaan minulle eikä sitten löytänyt seuraavaa estettä. Loppusuoralla jäin jälkeen enkä sitten korjannut ohitusta. Joten tulokseksi HYL.
Hauskaa oli, loppupäivän olin tuomarisihteerinä kisoissa. Mallakin oli taas mukana kisapaikalla ja oli kovin tyytyväinen saamastaaan huomiosta.
Ensinnäkin, tässä vähän pohdittavaa itselle siitä, kannattaako hirveästi viedä Seela nenästä kepeille...
"Kun ei se osaa!" Ja paskanmarjat.
Ainoastaan tuo toinen puoli on selkeesti kesken. Mutta ehkä oon vähän sen osaamista tosiaan aliarvioinut.
Kontaktit vaikutti jopa keinu mukaanluettuna hyvältä treenaillessa, lauantaina sitten näkee.
Tein pienen mölliradan ryhmäläisilleni ja tehtiin se vielä loppuun Seelan kanssa.
Nyt on pien sininen vähän väsyn oloinen, ennen treenejä käytiin näytelmätreeneissä lähinnä vaihtamassa kuulumisia, ja Seela sai sikailla nakkia monesta taskusta.
Päivällä oli toinen fysioterapia Mallalla, ja akka pääsi vesialtaaseen jumppaamaan. On se vaan niin helppo ja mukava koira, kun mistään ei hätkähdä ja suhtautuu niin hyvin kaikkiin noihin jumppiin ja käsittelyyn. Vesialtaastakin se tuumas että hauskahan täällä on lompsia ja häntä tötteröllä tärkeänä pisteli menemään.
Kotimatka venähti kun myöhästyimme linja-autosta ja käytiin sitten samaan katastrofiin ostamassa koirille uudet valjaat ja Mallalle uusi hihna kun niitä on nyt useampi sanonut itsensä irti tässä lähiaikoina...
Nyt kumpikin makaa naudannilkkansa vieressä umpiunessa, joten on tainnut olla hyvä päivä.
Australiankarjakoira Mallan ja Seelan treenejä, kisoja, kokeita ja näytelmiä. Takapiru koettaa pysyä likkojen touhuissa mukana ja muistaa päivittää blogia.
